Uusia grafiikoita

Sweet Shop 10-18, 2011, 44x44 cm

Raatikka

Meiltä oli jo lehmät myyty, pellot vuokrattu toisaalle, talo ties mihin pantattu. Uuteen terveystaloon muuttoa odoteltinn, koska äiti oli kunnan terveyssisar, maatalon pitäjä myös, leski.

Raatikasta maito haettiin. Sellainen tinkimaito on nykyään harvinaista ja pelottavan bakteerikantaista. Minä päälarin kanssa pellon poikki asialla juoksin, sinne Raatikkaan. Kesällä kärpäset pörräsivät kesätuvassa, kärpäspaperi täynnänsä niitä raatoja, haju kuin maatilalla konsanaan, kusi ja paska. Mitä sitä kaunistelemaan.

Kissanpentuja siinä siliteltiin, Raatikan Elli paistoi rieskaa, parempina päivinä myös uunijuustoa, siitä nimenomaisesta lehmänmaidosta. Kuuma rieska aina mukaan laitettiin. Kakaroita monen ikäisiä, isäntä juopohko taksikuski. Milloin mitenkin kyyditsi, toimi myös meidän äidin autokouluopettajana. Rättärillä sitten huristeltiin, seuraavaksi tipparellulla ja lopulta kuplawolkkarilla.

Raatikka itsessään oli tapahtumarikas paikka. Isäntä kerran kaatui saunan kiukaalle kännipäissään, poltti ahterinsa. Kukapas muu kuin meidän äiti paikalle kutsuttiin. Minkäs tuolle, ei istunut muutamaan päivään isäntä. Seuraavaksi törkkäsi Leena kätösensä sähkömankeliin. Taas äiti hätiin ja tarvittiin nyt kyllä kirurgiakin apuun. Toimivaksi saatiin kätöset. Ei mennyt aikaakaan kun jo taas puhelin kilahti, sellainen musta veivattava. Tikka oli lentänyt Ainon silmään. No, ei siitä silmästä enää näkevää tullut. Ainosta sensijaan tuli viulisti, siinä hommassa kun ei kahta silmää tarvita. Hyvin lienee asiat, mullan peitossa jo niin Elli kuin Verttikin.

Näin minä asiat muistan ja ensi kesänäkin käyn Ellin kanssa Raatikan pihalla lukittuja ovia haistelemassa, siellä Ruonanojan toisella puolella.

Asennetta

Käväisin tuossa jokunen aika sitten työnvälitystoimistossa. Työ oli mielessä apurahan loputtua, säännöllistä tienestiä vailla ihminen.

Ensimmäiseksi kysytään minulta että mistäs sinä sitten päivärahaa aiot hakea, liitosta vaiko Kelalta. Puolella sanallakaan ei vihjaistu, saati tiedusteltu tai opastettu että mistäs niitä töitä meinaat. Paperinipun kanssa poistuin vaiteliaana, oli lomaketta annettu täytettäväksi, palautuskuorella varustettuna, kaikki niitä päivärahoja varten, ei töitä varten.

Myöhemmin, paljon myöhemmin tuli kaksiosainen kysely taiteellisen työn luonteesta, montako tuntia päivässä jne. Parhaan kykyni mukaan vastasin. Siitäkin on jo monta viikkoa. Mitään ei ole kuulunut.

Ne voivat katsoa että taiteellinen työ on esteenä niin työn vastaanottamiselle kuin päivärahojen saamiselle. Hittolainen, baarissako pitäisi istua, keskaria kiskomassa (yök). Eikös se ole parempi että sentään jotakin tekee, vaikka sitten taidetta. Saavathan ne oikeat työttömätkin harrastaa.

Mitäpä jos ”oikea työtön” viettää aikansa vallan vaikka punttisalilla, tehdäänkö siitä monisivuinen kysely. Paljonko rautaa nousee, montako kierrosta ja kilometriä kuntopyörällä hurahtaa. Päätellään sitten, onko ihminen estynyt työtä ja korvauksia vastaanottamaan.

Asennevammainen en ole minä vaan systeemi. Systeemi päättelee ja asettelee. Minut taiteilijana asetellaan sievästi sinne pinon alimmaiseksi.

Onneksi on jotakin tuloja tästä taiteilusta ollut, että en oikeasti päivärahoja olisi tarvinnut, saati ansainnut, mutta töitä kyllä voisin ottaa vastaan. Nimimerkillä kokemusta on.

Täytynee tuonne toimistoon mennä uudemman kerran, asenteella varustautuneena.

Kuvia

Sweet Shop
1, 3, 5, 7
2011
carborundum
puupiirros
44x44 cm

Fiinejä tohveleita

Matkalla Taidebasaarille
11.12. ja 12.12.
Jyväskylän Taidemuseon Holvi.

Reisilihat

On se vain mukavaa kun tuli kunnon talvi. Kaksi hyvää päätöstä sain aikaiseksi heti lumen tulon lakattua. Lopettaa se pikkumyyjäisvedosten tuhertelu ja autopirulainen jäätyvine ovineen talvipakettiin. Nastarenkaat maastopyörään, huolet pois, huppu päähän ja menoksi. Rantaraitti 15 km Jyväsjärven ympäri on hyvä ja sopiva pikkuspurtille. Reisilihat vähän kylmyydestä kohmeloituivat ja hankintalistalle laitettiinkin toppahousut tai muuta vastaavaa jalkavarsien lämmikettä. 60-luvun pitsisomisteiset villahousut ei ihan tunnu koretexin alla riittävän tuossa touhussa, vai liekö harjoituksen puutetta. Mene tiedä häntä. Kivaa oli kuitenkin ja punaposkisena kotiin palattua maistui vanhanajan mustaherukkamehu kera viinalorauksen. Joskus on lääke paikallaan. Totta tosiaan.

Aikansa siinä kun oli emäntä huurtuneine rilleineen totiansa litkinyt ja villahousut kuorinut välistä pois, niin Ellin kanssa pyyhältämään. Jo vain olisi neiti Keljon lahden rantapusikkoon halajanut, vapaaksi temmeltämään. Vaan ei käy nyt, kun on nuo juoksut. Ei sitten millään. Ohi mentiin, tietä pitkin ja joutui neitoparka myyriä kalastelemaan ojanpohjilta, ilman tulosta. Reipasta silti oli meno ja ruoka maistui kun kotiin päästiin. Olisi maistunut pahempikin eväs, mutta kyllä kunnon siiklit ja sienimuhennos itsekerätyistä on ihan sieltä parhaasta päästä lauantairuokaa.

Vartin torkut piti ottaa, mutta ovikellohan se pirahti kesken kaiken dekkarin jännimmässä kohdassa. Joku naapuri siellä posmotti jostain takkapuista. Että pikkuasiasta niin pillahtaa, ja äkkiä, jotkut. Jatkoin dekkaria ja alkoi kohta pauke, Citymarketin joulunavausilotulitus Keuruuntien toisella puolella. Ellistä tuli yhtäkkiä äiskän kainalokoira, se ei tykkää paukkeista, kiitos Citymarketin. Vaan ohi meni pauke ja vaivuimme iltapäivän koomaan. Dekkarikin siinä tajuttomuuden tilassa lattialle kopsahti. En jaksanut häntä sieltä enää nostaa lukuasentoon, annoin olla.

Horteesta sitten herättyä vihdoin kahvia, kahvia ja kahvia. Kaapista löytyi onneksi keksejä ja hilloa, makeannälkään. Taas kohta menoksi, iltapissalle koiraneito.

Näin se päivä vierähti, mukavasti, ei huolta sen kummempaa ja pikkuasiathan voi hoidella joku pikkutarkka, pikkurilli ojossa prikulleen. Turhantärkeät ja tosikot ovatkin sitten luku erikseen, herrat heitä ymmärtäköön, en minä.

Pieni kenkäkokoelma 1

Ensimmäinen erä
uniikkikenkiä löytyy
Kehystämö Patinasta
Yliopistonkatu 26 Jyväskylä